Kirjoittaja
Olen 32-vuotias ja asun mieheni ja kahden pienen lapsen kanssa Etelä-Pohjanmaalla.
Päivät olen töissä, ja illat perheen parissa. Ja aina välillä kun aikaa löytyy, niin leivon, pyöräilen ja ompelen.
Olisi mukavaa jos jättäisit kommentteja käynnistäsi. 
Tai voit laittaa postia: piianjutut(ät)gmail.com
Ethän kopioi kuviani.
|
17.03.2012 - 22:20
Samoihin juhliin minne edellisten juttujeni hyytelökakut ja perhekakku menivät, menivät myös nämä liha- ja kalavoileipäkakut. Ohjeet löytyy aikaisemmista kakuista, liha- ja kalakakut.
Sitten ihan muuta. 
Viime tiistaina meillä pakattiin laukut ja lapset lähti mummolaan yökylään, kun minä ja mieheni matkasimme Helsinkiin. Olimme aivan mahtavassa Joe Bonamassan konsertissa Finlandia-talossa. Voin kertoa, että se oli paras konsertti missä olen ikinä ollut.
15.08.2011 - 15:12


Pari viikkoa sitten tein nämä kaksi lohivoileipäkakkua. Isompi eli ylempi kakku meni hyvälle ystävälleni Mialle ja samalla päätin tehdä myös itselle pienemmän kakun. On se vaan aamupalalla kahvin kera niin hyvää!
Kakkujen päällä ja reunoilla on monen moista yrttiä. Niitä itse kasvatan ja kyllä ne onkin tänä vuonna hyvin kasvanut. Pian ne vaan pitäisi laittaa rasiaan ja pakkaseen.
Toivottavasti Mia ja Mikko kakku maistui! Se lasilautanen ja kupu oli aivan ihana. On ollut jo monesti käytössä. Kiitos vielä siitä! 
06.06.2011 - 14:35

Ja nyt viimeinen tarjottava mitä Leevin ristiäisiin
valmistin. Voileipäkakuksi haluttiin kinkku-salamikakku. Ohje
kakkuun löytyy aikaisemmin tehdystä kinkku-salamikakusta. Tähän
kakkuun tein kaksinkertaisen ohjeen mukaan ja maitotuotteet
laktoosittomana versiona. Koristelussa pää oli kyllä ihan tyhjä.
Mutta toivottavasti maku oli hyvä.
Helteistä viikkoa kaikille!
27.04.2011 - 14:33
Jos taas välillä laittaisi näitä Veeran
synttäreiden leivonnaisia. Voileipäkakkuna oli kinkku-salamikakku,
johon ei kyllä kyllästy. Viinirypäleet sopii todella hyvin
täytteeseen, ja itse pidän siitä että täyte ei ole mitään
sileää tahnaa, vaan täytteen ainekset on pieninä paloina. Kuvan kakku on tehty isommalla ohjeella, eli ohje kertaa 1½.
Kinkku-salamikakku:
Täyte:
- 300 g palvikinkkua
- 100 g salamimakkaraa
- 2 dl viinirypäleitä
- 200 g tuorejuustoa (ruohosipuli/yrtit
tai oma mieluinen maku)
- 200 g kermaviiliä
- 250 g raejuustoa
- 1 nippu persiljaa
- 2 rkl sitruunanmehua
- 2 rkl sinappia
- 1 tl jauh. mustapippuria
Kinkku, salami, viinirypäleet ja
persilja pieniksi paloiksi. Kaikki raaka-aineet sekoitetaan
keskenään.
Kostutus:
Kuorrutus:
- 400 g maustamatonta tuorejuustoa
- 1 prk ranskankermaa
Kuorrutuksen raaka-aineet sekoitetaan
hyvin keskenään.
Leipää kolmeen kerrokseen, eli
yhteensä 18 kpl. Saa olla aika ison kokoisia paahtoleivänpaloja,
joista on reunat otettu pois. Itse tykkään käyttää kahdessa
kerroksessa ruispaahtoa ja väliin vaaleampaa.
Koristeena salaatinlehtiä, persiljaa, palvikinkkua ja
pieniä luumutomaattia.
10.03.2011 - 17:40




Samoilla synttäreillä missä syötiin kitarakakkua, niin tein sinne lohivoileipäkakun, jota olen tehnyt aikaisemminkin.
Koristeena jäävuorisalaattia, sitruunamelissaa ja graavilohta.
Ja toiseksi voileipäkakuksi tein kinkku-salamikakun. Sitä olen myös tehnyt aikaisemmin mutta ohje tulee tässä:
Kinkku-salamikakku:
Täyte:
- 300 g palvikinkkua
- 100 g salamimakkaraa
- 2 dl viinirypäleitä
- 200 g tuorejuustoa (ruohosipuli/yrtit tai oma mieluinen maku)
- 200 g kermaviiliä
- 250 g raejuustoa
- 1 nippu persiljaa
- 2 rkl sitruunanmehua
- 2 rkl sinappia
- 1 tl jauh. mustapippuria
Kinkku, salami, viinirypäleet ja persilja pieniksi paloiksi. Kaikki raaka-aineet sekoitetaan keskenään.
Kostutus: 3 dl maitoa
Kuorrutus:
- 400 g maustamatonta tuorejuustoa
- 1 prk ranskankermaa
Kuorrutuksen raaka-aineet sekoitetaan hyvin keskenään.
Leipää kolmeen kerrokseen, eli yhteensä 18 kpl. Saa olla aika ison kokoisia paahtoleivänpaloja, joista on reunat otettu pois. Itse tykkään käyttää kahdessa kerroksessa ruispaahtoa ja väliin vaaleampaa.
Koristeena palvikinkkua, salamimakkaraa, tuorekurkkua, herneenversoja ja persiljaa.
21.02.2011 - 15:25

Pitkästä aikaa tein voileipäkakkua,
ja mietin että miksi näitä voileipäkakkuja tulee tehtyä niin
harvoin. Ja kun voileipäkakut on niin hyviä. Oli kiva aloittaa
päivä kahvilla ja kinkku-salamikakulla. 
Tästä kakusta laitan ohjetta kun teen
kakkua seuraavan kerran, eli ensi viikolla.
26.08.2010 - 14:05

Oskarin 1-vuotissyntymäpäiville tein savusiikavoileipäkakun. Voileipäkakku on tehty aika lailla samoin kuin aikaisemmin tekemä lohivoileipäkakku, mutta lämminsavulohen tilalla käytin savusiikaa ja kylmäsavulohitahnan seassa oli tillin lisäksi vähän muita yrttejä mitä nyt satuin ruukuista poimimaan. Ja kakusta tein vähän isomman.
Koristeeksi tein tomaattisiivekkeet, kylmäsavulohirullat, sileälehtistä persiljaa, juusto- ja tuorekurkkukukkia.
29.05.2010 - 21:45

Kakku on tehty ruis- ja vehnäpaahtoleivistä. Kumpaakin on kaksi kerrosta, vuorotellen aloittaen tummalla, ja kerroksessa on 8 palaa, joista reunat leikattu pois.
Kostutukseen käytetty maitoa.
Täytteenä on kylmäsavulohi tahna ja sen päälle lämminsavulohta. Lämminsavulohta käytin 500g ja tahnaan sekoitin seuraavat aineet:
200g kylmasavulohta pienittynä, 3rkl sitruunanmehua, 1 nippu pilkottua tilliä, 400g ranskankermaa, 400g maustamatonta tuorejuustoa, 200g kylmasavulohi tuorejuustoa ja ½tl jauhettua mustapippuria.
Kakun laitoin jääkaappiin vuorokaudeksi tekeytymään ja seuraavana päivänä kakun kuorrutin maustamattomalla tuorejuustolla, jonka ohennin maidolla. Tuorejuustoa meni noin 400g.
Koristeeksi salaatin lehtiä, tomaattia, kylmäsavulohta ja tuorekurkusta tein kukkamuotilla kukkia.
Kakusta piisaa noin 15 hengelle.
|
Leivontatarvikekauppa netissä
Yhteistyössä:

Kauhajoen Ruokamessut
31.8.-2.9.2012 Hämes-Havusessa

Keittiö- ja sisustusliike

Kankaita ja vaatteita

|