Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Olen 32-vuotias ja asun mieheni ja kahden pienen lapsen kanssa Etelä-Pohjanmaalla.

Päivät olen töissä, ja illat perheen parissa. Ja aina välillä kun aikaa löytyy, niin leivon, pyöräilen ja ompelen.

Olisi mukavaa jos jättäisit kommentteja käynnistäsi.  {#emotions_dlg.smile}

Tai voit laittaa postia: piianjutut(ät)gmail.com

Ethän kopioi kuviani.

08.12.2011 - 22:14

Taas testattiin kakkukuvan käyttöä. Tällä kertaa kuva oli tulostettu kakkukuva. Näitä omasta kuvasta tehtyjä kakkukuvia saa tilattua Best Bakelta. Oman kakkukuvan tilaus onnistuu lähettämällä kuvan sähköpostitse tai viemällä kuvan liikkeeseen valokuvana tai muistitikulla.

Tulostettua kakkukuvaa käytetään samoin kuin valmiita kakkukuvia, eli kuva tarvitsee alle kerman tai kreemin. Kuva laitetaan kakun päälle ja noin 15 minuutin kuluttua kakun voi laittaa tarjolle.  Tämä kakkukuva oli kyllä todella hyvän makuista. Ei yhtään pahvista, vaan pehmoista, sulaa sokeria. Nam! Kuva säilyi hyvänä vielä seuraavaan päiväänkin, mutta tietenkään sitä ei kannata etukäteen laittaa kakun päälle.

Helppo käyttää ja kiva yllättää vaikka päivänsankari omalla kuvalla.
 

03.12.2011 - 22:45

…Tiina, Jauhopeukalon pesästä! Paljon Onnea!

Postitan sinulle Best Baken lahjoittaman aivan mahtavan palkinnon. Blogistasi kävin katsomassa että olet joulupipareita leiponut, mutta toivottavasti vielä ihanat muotit ehtivät joululeivonnaistesi valmistukseen. Leivontailoa ja mukavaa joulun odotusta sinulle!  

Kiitos kaikille osallistujille. Oli kiva lukea mitä kaikkea maukasta jouluksi leivotte. Sain myös itse monta ideaa teiltä. Leivontailoa ja mukavaa joulun odotusta kaikille!

Tässä vielä kuva palkinnosta, joka lähtee Jauhopeukalon pesään.

 

18.11.2011 - 22:16

Blogissani käynnissä olevaan jouluiseen arvontaan sain Best Bakelta aivan mahtavan palkinnon. Paljon kaikkea ihanaa. 


Palkinto sisältää:

  • Hevonen muotokakkuvuoan (Städter)
  • Pikkuleipämuottilevyn (Städter)
  • Peltisen piparkakkutalon, jossa muotit sisällä (Iloleipuri)
  • Pinkit Hello Kitty harjan ja rikkalapion
  • Jouluisen pikkuleipämuotin
  • Hääaiheisen pikkuleipämuottisetin (Wilton)
  • Muumipappa joulupallokoristeen (Wilton).


Arvontaan pääsee osallistumaan täältä.

 

13.11.2011 - 19:35

Mitähän sitä leipoisi jouluksi? Tietenkin ne perinteiset leivonnaiset, joita joka joulu tulee tehtyä, mutta välillä olisi kiva lisätä joukkoon jotain uutta.

Kerro kommentilla, mitä joululeivonnaisia sinä leivot jouluusi. Vastanneiden kesken arvon palkinnon, joka tulee leivontatarvikeliike Best Bakelta. Palkinnosta tulee kuvaa myöhemmin.

Ja jos linkität arvonnan omaan blogiisi, niin saat toisen arvan arvontaan. Muista mainita siitä kommentissa.

Osallistumisaikaa on marraskuun loppuun, eli 30.11.2011 kello 23:00 asti.

Kiitos kaikille osallistumisesta! Ja muistakaa nauttia ihanista joululeivonnaisien tuoksuista.

 

Lisäys 18.11.2011

Tässä kuvaa palkinnosta, joka on aivan mahtava. 

Palkinto sisältää:

  • Hevonen muotokakkuvuoan (Städter)
  • Pikkuleipämuottilevyn (Städter)
  • Peltisen piparkakkutalon, jossa muotit sisällä (Iloleipuri)
  • Pinkit Hello Kitty harjan ja rikkalapion
  • Jouluisen pikkuleipämuotin
  • Hääaiheisen pikkuleipämuottisetin (Wilton)
  • Muumipappa joulupallokoristeen (Wilton).

 

09.11.2011 - 22:42

Tein jokin aika sitten ystäväni häälahjakoriin konvehteja, pikkuleipiä ja kahvikakkua. Toiveena oli Hyvä vanha piparkakku, joka on kyllä mielestäni parhainta mausteista kahvikakkua. Kakkuja tein neljä pientä, ja niistä kaksi matkasi ystävälleni, yksi pakkaseen ja viimeinen syötiin itse heti. Kun kakkua kahvin kera nautin, niin huomasin etten kuvia muistanut ottaa. Välillä käy näin. Kakut on saman näköisiä kuin aikaisemmin tekemäni, mutta näissä ei ole korppujauhoja vuoassa. Vuoka on vain suihkutettu vuokaspraylla. Tällöin kakkuun tulee kaunis pinta, ja vuoan kuviot säilyvät kauniisti. Städterin vuokasprayta saa ostettua Best Bake -myymälästä.

Vanha hyvä piparkakku

  • 2 dl fariinisokeria (myös tavallinen sokeri käy)
  • 2 kananmunaa
  • 2 dl siirappia
  • 4 rkl voisulaa
  • 4 dl kermaa (vispi tai kuohu)
  • 2 tl soodaa
  • 1 tl neilikkaa
  • 1 tl kanelia
  • ½ tl inkivääriä
  • 1 rkl hillottuja appelsiinin kuoria (itse jätän nämä pois)
  • 2 rkl rouhittuja pähkinöitä (käytin murskattuja mantelilastuja)
  • 7 dl vehnäjauhoja


Sokeri ja munat vaahdotetaan. Lisätään siirappia ja vähän jäähtynyt voisula ja sekoitetaan vähän. Jauhojen joukkoon sekoitetaan kaikki kuivat aineet ja jauhoja lisätään taikinaan vuorotellen kerman kanssa, samalla sekoitetaan.

Voidellussa, korppujauhotetussa kakkuvuoassa paistetaan 150 asteessa, noin 1-1½h. Hammastikulla on hyvä kokeilla kypsyyttä. Tikku painetaan kakun sisään ja jos siihen ei mitään jää, niin kypsää on.

Tein neljä pientä kakkua ja taikina määrä oli oikein sopiva. Neljälle pienelle paistoaika oli noin 50 min.

Onnea hääparille myös minulta ja toivottavasti leivonnaiset oli teen seurana maistuvia!

 

18.10.2011 - 13:40

Tässä tämä toinen kakkukuvatestaus, jonka Best Bakelta sain testattavaksi. Ensimmäinen kakkukuva oli Hello Kitty.

Kakun pohjana on reunavuoalla tehty viiden munan vaalea kakkupohja. Kostutettu hedelmämehulla ja täytteenä käytin mansikka- ja suklaakermahyydykejauheita. Kakkupohjan valmistin kahta päivää ennen ja kakun täytin päivää ennen, kuin kakku on koristeltu ja tarjoiltu.

Kakun reunoille on pursotettu värjättyä kermavaahtoa ja sinisiä sokerikiteitä. Päälle laitettu kermavaahto, koska kakkukuva tarvitsee alle joko kermavaahdon tai kreemin toimiakseen oikein.

Vasta vähän ennen tarjoilua laitetaan kakkukuva täytekakun päälle ja ei kannata huolestua noin 15-30 minuutin kuluttua kun kuva muuttuu vähän ryppyiseksi. Kuva tasoittuu tunnin sisällä. Eli kakku on tarjoiluvalmis 1½ tunnin kuluttua, mutta parhaimmillaan 2-5 tunnin kuluttua. Kakku säilytetään jääkaapissa ilman kupua, koska kupu kostuttaa kuvan huonoksi.

Kun kakkukupua ei kakun päällä pidetä, niin kakku säilyy seuraavaan päivään ihan hyvän näköisenä, mutta leikatessa kuvaa huomaa että se on muuttunut sitkeäksi. Ja ei ole enää niin mukavaa syötävää. Meidän Veera tyttö ainakin odotti innolla että sai Hello Kitty -kakusta syödä sen nallen. Ja kun tämä pala toisena tarjoilupäivänä päätyi lautaselle, niin nalle oli niin sitkeää että jäi syömättä.

Reunavuokia, kakkukuvia, hyydykejauheita ja paljon muuta löytyy Best Bakelta myymälästä ja osa löytyy myös nettikaupasta.

 

Joko joululeivonnaisten suunnittelu tai jopa valmistus on jo käynnissä? Itselläni on mielessä monen monta ideaa, ja saa nähdä kuinka monta niistä kerkeän toteuttaa. Ja kukahan ne kaikki syö.

 

 

10.10.2011 - 22:13

Sain Best Bakelta testattavaksi uuden valmistajan kakkukuvia ja yksi niistä kuvasta on tämä Hello Kitty -kakkukuva. Ohjeessa on, että kakkukuva laitetaan kakkuun kahta tuntia ennen tarjoilua. Kaksi tuntia tuntuu aika vähältä ajalta, jotta kuva ehtisi pehmentyä ja sitä saisi leikattua kakkulapiolla, joten testataan.

Kakun täytteenä on kermavaahtoa, johon on lisätty mansikanmakuista kermahyydykejauhetta ja toiseen väliin suklaanmakuista kermahyydykejauhetta. Yhdestä kermahyydykejauherasiasta tulee täyte yhteen, noin 6 munan kakkuun. Hyydykkeiden mukana tulee käyttöohjeet ja niitä on helppo käyttää, sekä on hyvän makuisia.

Tämän kakun olen kostuttanut ja täyttänyt edellisenä päivänä. Tarjoilupäivänä kakun päällystin kermavaahdolla, reunoille vaaleanpunaista ja päälle valkoista. Pitää muistaa, että kun käyttää kakkukuvaa niin sen alla on oltava kermavaahto tai kreemi. Eli kakkukuvaa ei laiteta suoraa kakkupohjan päälle.

Kakkukuva laitetaan kakun päälle ja kädellä varovasti painellaan kiinni kermavaahtoon. Kuvan reunat kannattaa huolellisesti painaa kiinni. Tämän jälkeen voi kakun muuten koristella. Tämä kakku syötiin oman perheen kesken, joten koristeita en sen kummemmin tehnyt, muutaman kukan karkkimassasta reunoille. Ja eihän täytekakku edes tarvitse kakkukuvan lisäksi mitään muuta.

Kakkukuvalla koristeltua täytekakkua ei saa säilyttää kupu päällä jääkaapissa. Silloin kuva kostuu liikaa ja menee huonon näköiseksi. Kuten yhdessä kuvassa näkyy, niin kakkukuva alkaa reilun vartin päästä kupruilemaan, mutta tasoittuu aika pian. Odottelin vajaa pari tuntia ja katsoin kuvaa ja tietenkin leikkasin kakusta palan, niin kyllä vaan, kuva oli kauniisti tasoittunut päälle ja oli oikein huvin leikkaantuvaa. Eli kahta tuntia enne tarjoilua on hyvä aika laittaa kuva kakun päälle.

En huomannut kuvassa suuria muutoksia noin viiden tunnin kuluttua, ja makukin oli edelleen sama. Seuraavana päivänä kakkukuva oli edelleen ihan kauniin näköinen, mutta kun sitä maisteli, niin oli hieman sitkeää purtavaa.

Ohjeena on että kakkukuva laitetaan täytekakun päälle kahta tuntia ennen tarjoilua ja aina kuvan alle kermavaahto tai kreemi. Säilytetään jääkaapissa ilman kupua. Näin saadaan kaunis kakku, ja maku sekä leikattavuus on hyvä.

 

Tässä samalla testasin suomalaisen valmistajan pestävää pursotinpussia. Pussi oli todella hyvä. Tarpeeksi suuri, hyvää materiaalia ja suuaukon sai leikattua omaan liittimeen sopivaksi. Ja todellakin tämä pestävä pursotinpussi kestää kunnon kuumaa pesua. Eli käsinpesu pesuaineella ja käytin huuhteluun kuumaa vettä. Keitin veden vedenkeittimellä ja kaadoin sen pesualtaaseen, jolloin se vähän jäähtyi, mutta edelleen hyvin kuumaa. Sillä huuhdoin pursotinpussin ja näin olen tehnyt jo useamman kerran, eikä miksikään ole mennyt. Pursotinpussi on säilynyt hyvänä ja tuoksuja ei jää pussiin, joten aiemmin käyttämät kertakäyttöpussit saa väistyä.

 

Kakkukuvia, kermahyydykejauhetta ja pursotinpussia löytyy Best Bakelta.

  

04.10.2011 - 22:10

Eipä enää kannata hankkia monen kokoista pyöreää ja neliskanttista kakkuvuokaa kaapin täytteeksi. Säädettävällä reunavuoalla saa tehtyä helposti erikokoisia, joko pyöreitä, tai toisella vuoalla neliskanttisia kakkupohjia. Ja niiden käyttö on helppoa, kun vaan vatkaa taikinavaahdon kunnolla.

Kakkupohjan ohjeita on useita, mutta itse käytän ohjetta, jossa punnitaan raaka-aineet.

6 munan kakkupohja:

  • 300 g kananmunia
  • 210 g sokeria
  • 210 g jauhoja, jossa on 40 g perunajauhoja ja 170 g vehnäjauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta

Käytän tarkkoja määriä, eli kananmunat ei yleensä paina 50g/kpl, niin munien paino kerrotaan 0.7, niin saadaan sokerin määrä (g) ja sama määrä on jauhoja (g). Jauhoista 1/5 osa painosta käytän perunajauhoja ja loput vehnäjauhoja.

Leivinjauhetta käytän alle 4 munan kakussa ½ tl, 5 – 7 munan kakussa 1 tl ja isommissa 1½ tl.

Kun käytän säädettävää pyöreää reunavuokaa, niin reunan koon muutan niin että 4 munan kakkupohja on vuoan halkaisijaltaan 18 cm. Siitä sitten halkaisijaa kasvatan aina 2 cm + 1 kananmuna. Eli tuo 6 munan kakkupohja menee 22 cm vuokaan.

Reunavuoka säädetään oikean kokoiseksi ja laitetaan pellille, leivinpaperin päälle. Reunavuokaa ei saa voidella, eikä jauhottaa.

Huoneenlämpöiset kananmunat ja sokeri vatkataan hyvin. Ei siis käytetä jääkaappikylmiä kananmunia, vaan otetaan ne muutamaa tuntia ennen jääkaapista pois. Kun vaahdolla tekee kahdeksikon vaahdon päälle, niin sen pitäisi siinä hetken näkyä. Silloin se on hyvin vatkattu. Siivilöidyt kuivat aineet lisätään joukkoon varovasti, käyttäen taikinalastaa. Ei siis enää vatkata sähkövatkaimella, koska silloin taikina menettää ilmavuuden.

Taikinavaahto kaadetaan pellille, vuoan sisälle. Taikina pysyy siellä hyvin, eikä valu alareunasta pois, tai korkeintaan ihan vähän sitä voi sieltä näkyä.

Kakkupohjaa paistetaan +175 astetta ja 40 min (6 munan pohja). Aikaa sitten vähemmän jos pienempi tai enemmän jos isompi. Uuniluukkua ei saa mennä avaamaan ennen kuin 30 min on kulunut paistosta, ettei kakkupohjat lässähdä. Hammastikulla on hyvä kokeilla koska pohja on valmis. Tikkuun ei tartu kakusta mitään kun sen painaa kakun sisälle. Jos tikkuun jää jotain tahmeaa, niin vielä uuniin hetkeksi. Jäähtynyt pohja leikataan veitsellä reunoilta irti.

Kakkupohjan kannattaa tehdä täyttöä edellisenä päivänä jääkaappiin odottamaan. Tällöin pohjaa on parempi leikata, eikä murene niin paljoa.

Kuvissa olevista kakkupohjista syntyi täytekakut, joissa on koristeena kakkukuvat. Niistä sitten juttua seuraavaksi.

Säädettäviä reunavuokia saa ostettua Best Baken myymälästä, tai nettikaupasta.

 

29.09.2011 - 09:18

Best Bake on uusi leivontatarvikkeiden erikoisliike Seinäjoella, jolla on myös nettikauppa.

Jatkossa tulen omien leivonnaisten lisäksi testaamaan Best Baken uutuuksia.